Elokuun viimeisen viikon vietimme sukulaisseurassa Laatokan ja Äänisen aalloilla, Syvärin mutkissa ja Karjalan kunnailla. Matkamme pääkohde oli Kizhin saari, mutta ohjelmaan sisältyivät myös käynti vanhassa Valamossa ja Aleksanteri Syväriläisen luostarissa. Matkan alkuosa jäi
itselleni hämäräksi, sairastuin ja niin Vanha Valamo ja Aleksanteri
Syväriläisen luostari jäivät näkemättä.
Aloin ymmärtää niitä
evakkojuuria omaavia, jotka eivät ole
kovin innokkaita Karjalaan takaisin ja vielä vähemmän sitä takaisin
haluavia. Ristiriitaisilta tunteilta ei
voi välttyä. Menetetty mikä menetetty, sitä suomalaisten Karjalaa, joka joskus
oli, ei enää ole. On vain maat, joet ja järvet. Sitäkään Venäjän karjalan
aluetta, jossa suomen armeija teki kyseenalaista sotaretkeään, ei voi oikein
kirkkain mielin kokea. Siis kaikkein paras osa matkasta oli Kizhi, jossa oli
säilynyt koskemattomana puurakennustaiteen aarre.
Puu taipuu moneksi
Kizhiä ei voi ihastella liikaa. Entisenä talomuseon oppaana olin jo hieman sisällä aiheessa, mutta 22:n haapapaanuilla kuorrutetun kupolin kauneutta ja harmonisuutta ei ymmärrä kuin käymällä paikalla. Kuka ikinä projektia johtikin, hänellä on täytynyt olla aivan erityinen hahmotuskyky. Joku on osannut tehdä paanuja ja piiluta hirsiä, mutta rakennussarjan kokoajan on täytynyt tietää, että urakan viime vaiheessa mikään nurkka kahdeksankulmaisesta symmetrisestä rakennuksesta ei jää auki. Vai tuliko rakennuksesta sellainen kuin tuli juuri sen vuoksi, että joku nurkka jäi auki, ja keksittiin tehdä kulmia lisää, pääasia että symmetria pysyi?
Kizhin pääkirkkoa remontoitiin
Matkalle lähdin
karelianismin alkeet hallussani. Lisäoppia olisi ollut tarjolla Kizhin saarella,
ulkoilmamuseon yhteen taloon oli koottu kattava näyttely karjalaisesta kulttuurista, Kalevalasta ja
kansanrunouden kerääjistä. Olisipa aikaa ollut puoli päivää käydä läpi
venäjänkielistä aineistoa ja syventyä tapaan millä asiaa tarjotaan
venäläisille. Muutenkin Kizhin alue on iso ja siellä oloon kannattaa varata runsaasti aikaa. Alueella on useita kirkkoja, muun muassa Venäjän vanhin kirkko on siirretty sinne. Karjalaistaloissa esitellään esineistön lisäksi myös vanhoja työtapoja ja -välineitä.
Kizhin ulkoilmamuseon aluetta
Korvia hellästi hivelevää
karjalaista laulua saimme kuulla pienessä spontaaniesityksessä Kizhillä.
Alueella liikkuneet, ehkä juuri siinä venäjänkielisessä karjala-näyttelyssä
työssä olleet tyttöset suostuivat tulemaan koristamaan matkaseurueemme kuvaa. Kuvien oton jälkeen tytöt
kajauttivat aivan aidolla karjalalla hauskan laulun. Olisipa heitä saanut
kuulla enemmän.
Saimme matkallamme kuulla lisää karjalaista musiikkia
Petroskoissa Kantele-yhtyeen konsertissa. Ammattimuusikot ja –tanssijat tekivät
työnsä huolella, mutta ilmiselvästi
karjalan kieltä osaamattoman laulajan suorittama karjalaisen ja jopa
suomalaisen lauluperinteen esittely särähti korvaan. Onnjegzi enj njiinj pjaljonj hjarmiztunjut
ennjemjänjkin hjuvitjuin. Olisin hetkenä minä hyvänsä vaihtanut ammattilaisten esityksen Kizhin tyttöjen kansanlauluun. Toisin kuin oikean
konsertin laulajat, tytöt ymmärsivät mitä lauloivat,osasivat jopa hymyillä punastelevaa hymyä tyypillisen
puolituhman viisun rohkeimmassa kohdassa.
Kantele soi Petroskoissa
Käspaikka jäi edelleen ostamatta
Teollisuutta Syvärin varrella
Risteilyyn loi oman leimansa rauhanomainen rinnakkaiselo venäläisten matkatoverien kanssa. Puolet laivan matkustajista olivat venäläisiä,puolet meitä suomalaisia, söimme samaan aikaan eri puolilla laivan ruokasalia, heillä oli oma viihdeohjelmansa ja retkensä, mutta samassa veneessä matkasimme. Suomalaiset olivat keski-iältään vanhempia, venäläisissä oli lapsiperheitä ja nuorempien naisten seurueita. Ehkä yhteiset kiinnostuksen kohteet, eli Laatokan luostarit ja Kizhin saari tekivät sen, että mitään erityisiä eroja kansallisuuksien välillä ei havainnut, mitä nyt jotkut venäläisnaiset olivat vielä suomalaisia koreammin puettuja ilta-aikaan.
Risteilyn ohjelmaan
kuului luentoja, jotka olivat mielenkiintoisia ja runsaasti tietoa sisältäviä.
Eniten pidin kertomuksista Pietarissa vaikuttaneista suomalaisista. Sodan
vaiheiden kertaaminen on varmaan hyödyllistä, mutta ammatin puolesta jäin tietysti pohtimaan luennoitsijan humanitaarisen oikeuden tulkintoja.
Siksi oli miellyttävämpää kuunnella lomalla juttuja Tillandereista, Fazereista, Sinebrykoffista ja Aurora Karamzinista. En
ollut koskaan aikaisemmin kuullut kerrottavat omasta kotipitäjästäni kotoisin
olleesta Fabergén oppi-isästä, Pöntisen Hiskistä, eli Peter Hiskias Pendynistä.
Kotikylältäni on kyllä lähdetty Pietariin monestakin syystä, mutta tämän
huippuosaajan historia vahvisti entisestään käsitystäni Pietarin merkityksestä
Itä-Suomen elinvoiman takaajana ja savolaisten merkityksestä milloin missäkin.
Petroskoin kiertoajelu
oli retken viimeinen opastettu kierros. Ensimmäistä kertaa koko viikolla ilma ei suosinut, eikä Kizhin ihmeiden jälkeen mielikään ollut enää vastaanottava. Pietari suuren patsas, ortodoksinen kirkko, Kirovin aukio ja
teatteri, rautatieasema, Leninin patsas, rannassa Otto-Ville Kuusisen patsas, hänen palatsinsakin ohitimme. Oli kuitenkin hyvä nähdä millaisesta kaupungista on kyse. En muuten olisi tiennyt että Petroskoi on raskaan teollisuuden keskus, iso
opiskelupaikkakunta ja monen meren satama. Matkalla luennoinut asiantuntija kertoi myös suomalaisten sotaretkestä Äänislinnaan. Tällä
elämänkokemuksella ja karttaa katsoen ihmetellä täytyy pienen kansan
itseluottamusta. Historian saatossa
kansakuntia on saatu houkuteltua mitä yltiöpäisimpien ja samalla tuhoon
tuomittujen hankkeiden taakse. Varoitussignaalit soivat rohkaisevasti, järkevä
kritiikki tulkitaan petturuudeksi ja pelkuruudeksi, ja ne joiden pitäisi
laittaa peli poikki ylistävät suurta johtajuutta. Me kaikki pystymme siihen.
Pyhää Yrjöä esittävä ikoni Kizhin Karjala-näyttelyssä
Ortodoksisuutta matkalla tuli
vastaan vähän joka vaiheessa ja kirkon asema tuntui vahvistuneen kahden
vuosikymmenen aikana toisesta ääriasennosta toiseen. Ikonien katsomiseen
en ole
vielä millään matkalla kyllästynyt. Sain ostettua Valamon skiitoista taas yhden Pyhää Yrjöä esittävän
ikonin. Matkaan
tarttuivat myös Karjalan kartat, jonain päivänä lainataan maasturi ja
otetaan
suunta kohti Venäjän karjalaa, Vartiuksesta rajan yli. Vaikka Kizhillä on nyt käyty, sinne voisin mennä uudestaan, vähän virkeämpänä ja kokonaiseksi päiväksi. Sodista puhuminen on välttämätöntä, mutta karelianismin ja ikonit voisi ottaa seuraavien Karjalan retkien ydinsisällöksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti